PELASTUKSEEN SISÄLLE


Tiedätkö Jumalan lahjan?

Meillä kaikilla on tarve saada iloa ja rauhaa elämäämme. Varsinkin nyt kun ilo tuntuu kaikkoavan kaiken ahdistuksen keskellä väkivallan ja sotien tähden.

Ihminen etsii jatkuvasti sisäiseen elämäänsä iloa ja syvällisempää tyydytystä. Jotkut hankkivat tavaraa ja ajattelevat sen tuovan tyydytyksen. Toiset taas juoksevat huvitusten perässä ja toteavat jälkeenpäin: "En saanut mitään". He pettyvät kerta toisensa jälkeen. Syy pettymisiin on siinä, että etsitään aivan vääristä paikoista ja lähteistä. 

Todellista rauhaa ja iloa ei löydy tavaratalojen hyllyiltä, ei tanssipaikoilta sen enempää kuin ravintoloistakaan.

Tyhjyys, jonka monet ihmiset kokevat, johtuu siitä, että heidän sydämessään on todella tyhjä paikka. Tätä tyhjiötä eivät mitkään maailman tavarat, rikkaus eikä nautinnot voi täyttää. Ne ovat vain korvikkeita sille todelliselle elämälle, joka heiltä puuttuu. 

Herra Jeesus Kristus on Jumalan Elämä, joka ilmestyi meille lihassa. 

Eräässä hengellisessä laulussa lauletaan:

"Tyhjät maailman on kaivot. Koska sinä huomaat sen? Tyhjä paikka sydämessäs, se on ristin muotoinen. Et muulla sitä täyttää voi, se turhaa vaivaa vaan. Ota vastaan kutsu Rauhan Ruhtinaan."

Sydämesi kaipauksen ja tyhjän paikan voi vain Jeesus täyttää. Näin meillä on mahdollisuus löytää ja saada elämäämme syvä rauha, jonka Jeesus antaa.

Jo 2000 vuotta sitten enkeli julisti paimenille: "Minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle: Teille on tänään syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra." 

Oletko koskaan pysähtynyt ajattelemaan, että evankeliumi on meille ilouutinen? Jeesus Kristus on suuri ilo meille, jotka uskomme evankeliumin ja olemme ottaneet Hänet vastaan omana Vapahtajana. Oletko ohittanut ilosanoman Jeesuksesta olan kohautuksella ajattelematta, että Hän voisi tuoda ilon, rauhan ja syvän tyydytyksen sinunkin elämääsi? Nämä ihanat asiat koetaan vasta sitten kun ollaan henkilökohtaisesti otettu vastaan Jeesus Kristus omaan elämään Herraksi ja Vapahtajaksi. 

Rauhan perusta on siinä, että Jeesus sai ristillä aikaan ikuisen rauhan Jumalan ja ihmisten välille. Hän kärsi sijaiskärsijänä meille kuuluneen rangaistuksen synneistämme. Jeesusta haavoitettiin meidän rikkomustemme tähden, runneltiin meidän pahojen tekojemme tähden. Rangaistus oli Hänen päällään, että meillä olisi rauha. Hänen haavojensa kautta me olemme parannetut. Jeesus poisti syntimme uhraamalla itsensä Jumalalle. Hän oli täydellinen ja lopullinen syntiuhri. Hän on meidän rauhamme. Kun Jeesus saa tulla asumaan sydämeemme, me koemme sen rauhan ja ilon, jonka Hän tuo tullessaan. 

Nuorena luulin, että uskovan elämä on kuivaa ja ilotonta, jopa synkkää. En silloin vielä tiennyt, että Raamattu sanoo Jumalan valtakunnan olevan vanhurskautta, rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä. Nyt tiedän tämän jo omastakin kokemuksesta.  Jumalan valtakunta on sisällä uskovassa. Näin Raamattu todistaa. Silloin meillä on rauha ja ilo Jumalassa. 

Vaikeuksia ja ahdistuksiakin on matkan varrella. Mutta kun ilo on Herrassa, ei missään katoavassa, ilo on syvällistä. Silloin ajalliset ongelmat ovat helpompi kestää. Varsinkin kun muistaa pitää katseen kiinnittyneenä Jeesukseen ja päämäärään, jonne olemme matkalla ja mihin Jeesus meidät kerran vie. Jeesus voi täydellisesti pelastaa ne, jotka Hänen kautta tulevat Jumalan luokse. 

Suurin ilon aiheemme onkin se, että meidän nimemme on kirjoitettu Elämän Kirjaan. Ja että kerran olemme taivaan kodissa Jumalan luona Jeesuksen ansion tähden. 

Sinäkin voit saada nimesi Elämän Kirjaan antamalla Jeesuksen puhdistaa sinut kaikesta synnistä. Sekä ottamalla Hänet elämääsi Herraksesi ja Vapahtajaksesi. Silloin Jeesus täyttää kaipauksesi ja tuo syvän rauhan, tyydytyksen ja ilon elämääsi. Tämä kaikki on koettavissa tänä päivänä koska Jeesus Kristus on elävä Todellisuus, elävä persoona.  

Jeesus rakastaa sinua ja kutsuu yhteyteensä. Ethän hylkää Jumalan suurta lahjaa, Jeesusta Kristusta ja ikuista elämää ja onnea Hänessä? Herra Jeesus Kristus on Jumalan lahja sinulle ja minulle ikuiseksi pelastukseksi. 

Dela den här sidan