OPETUSTEKSTEJÄ:


Kuoliko Jumala ristillä?

Eräässä nettikeskustelussa minulle esitettiin kysymys. Kysymys koski Jeesuksen Kristuksen jumaluutta. Kysyjä ihmettelee sitä, että jos Jeesus on Jumala ja kuoli ristillä ja haudattiin, niin miten Jumala voi kuolla? Eikö Hän ole kuolematon? Ja miten on mahdollista, että jos Jumala kuoli ristillä, Hän oli kuitenkin samanaikaisesti taivaassa? 

Tämä on vaikea teologinen aihe, eikä ihmisjärki kykene sitä ymmärtämään. Ihminen tarvitsee Jumalan Hengen antamaa opetusta, jotta hän voisi käsittää hengellisiä todellisuuksia (1 Kor 2:6-15). Yritin kuitenkin selittää tätä vaikeaa asiaa, niin kuin minä olen kokenut Jumalan Hengen opettaneen minua. 

Kysymys:

"Montako Jumalaa tuossa on? Kuollut "jumala" haudassa ja kuolematon, näkymätön ja iankaikkinen Jumala taivaassa."

Vastasin:

Haudassa ei ollut kuollut Jumala. Jumala ei voi kuolla, mutta vain Jumala voi maksaa synnin hirvittävän hinnan ja lunastaa ihmiset synnin ja kuoleman vallasta. Synnin palkka on kuolema (Room 6:23). Synti oli tehty ihmisen lihassa. Myös synnin sovitus ja synnin palkan maksu, kuolema,  tuli kärsiä ihmisen lihassa. Siksi Jumalan Poika, lihaksi ihmiseksi tullut Jumala, täytyi kärsiä kuolema ihmisenä (Room 8:3, 5:10). 

Jumala ei voi kuolla, mutta ihminen voi kuolla. Siksi Jumala tuli ihmiseksi. Ihmisenä Hän kuoli. Siis ihminen Jeesus, Jumalan ja Ihmisen Poika, kuoli. Iankaikkinen ääretön Jumala: Henki ja Sana, ei voi kuolla eikä kuole.

Hebr 2:14 "Koska siis lapsilla on veri ja liha, tuli hänkin niistä yhtäläisellä tavalla osalliseksi, että hän kuoleman kautta kukistaisi sen, jolla oli kuolema vallassaan, se on perkeleen,"

Kol 1:21-22 "Teidätkin, jotka ennen olitte vieraantuneet ja mieleltänne hänen vihamiehiänsä pahoissa teoissanne, hän nyt on sovittanut Poikansa lihan ruumiissa kuoleman kautta, asettaakseen teidät pyhinä ja nuhteettomina ja moitteettomina eteensä,"

Siis Jumala on sovittanut kuoleman kautta asettaakseen ihmisen eteensä yhteyteensä.

Jeesus Kristus voitti kuolemansa kautta kuoleman ja Perkeleen. Kukaan syntinen ihminen ei voinut, eikä voi, oman kuolemansa kautta voittaa Perkelettä ja kuolemaa. Kukaan ihminen ei voi sovittaa ihmiskuntaa Jumalan kanssa. Kukaan ihminen ei kykene palauttamaan Jumalan yhteydestä pois poikennutta ihmistä takaisin Jumalan yhteyteen. Jumala yksin voi. Sen Hän teki Jeesuksessa Kristuksessa, lihaksi ihmiseksi tulleessa Jumalassa; Pojassaan. Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman ITSENSÄ kanssa (2 Kor 5:19).

Kaikki ihmiset ovat syntisiä. Syntinsä tähden he ovat kuoleman ja Perkeleen vallassa. Siksi kuolema ja Perkele on ihmiselle ylivoimainen vastustaja. Vapauttajaksi tarvittiin ihmistä, Perkelettä ja kuolemaa suurempi elävä persoona. Siihen tehtävään ei riittänyt kukaan muu kuin ihmiseksi tullut Jumala; itse Luojamme. Jumala on ainoa Vapahtaja ja Lunastaja ja Pelastaja (Jes 41:14, 43:1, 3, 11, 13, 44:8, 22, 45:15, 17, 21-22, 46:13, Tiit 3:4-5, 1 Tim 1:15, 2:3-6, 3:14-16).

Kysymys:

"Onko tuossa yksi vai kaksi persoona? Jeesus oli kalliohaudassa kuolleena = persoona numero 1, ja sitten Jumala = persoona numero 2 joka herätti Hänet kuolleista?"

Vastasin:

Jumala on Henki ja Sana, ilmestynyt ja ilmoitettu lihassa Jeesuksessa Kristuksessa. Tästä johtuen Jeesus on Jumala: Sana ja Henki, ilmestynyt ja ilmoitettu lihassa (1 Tim 3:14-16). Pyhä Henki on Jeesuksen Henki ja Jumala.

Kun Raamattu todistaa, että Jumala herätti Jeesuksen kuolleista, Pyhä Henki, Jeesuksen Henki, teki sen. Jeesuksen Henki herätti Jeesuksen kuolleen ihmisruumiin kuolleista. Siksi Jeesus voi sanoa: "Minä pystytän sen kolmessa päivässä". Hän puhui oman ruumiinsa temppelistä (Joh 2:19-21). Hän omien Sanojensa mukaan nousi kuolleista omalla voimallaan ja omalla kyvyllään. Vain Jumala kykenee siihen. Jeesus sanoo toisessa paikassa, ettei kukaan ota Häneltä Henkeä vaan Hän antaa sen ja Hän ottaa sen myös takaisin (Joh 10:17-18).

Huomaa tässä Joh 10. luvussa, että Jeesus sanoo olevansa "Se Hyvä Paimen", joka antaa Henkensä lammasten edestä. Hän viittaa Jumalaan, joka puhuu lampaidensa paimenena Hes 34. luvussa (ja Psalmi 23). Hän, Herra Jeesus Kristus, on se Jumala ihmisen lihassa ihmisenä (Fil 2:5-11, Joh 14:7-11,13, 20:28-29).

Joh 10:14-18 Minä olen se hyvä paimen, ja minä tunnen omani, ja minun omani tuntevat minut, niin kuin Isä tuntee minut ja minä tunnen Isän; ja minä annan henkeni lammasten edestä. Sen tähden Isä minua rakastaa, koska minä annan henkeni, että minä sen jälleen ottaisin. Ei kukaan sitä minulta ota, vaan minä annan sen itsestäni.

Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että HÄN ANTAA HENKENSÄ ystäväinsä edestä (Joh 15:13). Niin on JUMALA maailmaa RAKASTANUT, että hän antoi ainokaisen Poikansa (3:16). Mutta JUMALA osoittaa RAKKAUTENSA meitä kohtaan siinä, että KRISTUS, kun me vielä olimme syntisiä, KUOLI meidän edestämme (Room 5:8).

Jos Jumala ja Jeesus ovat kaksi eri persoonaa, toisistaan erillisiä itsenäisiä eri henkilöitä, niin kuin kolminaisuuden kieltäjät väittävät, kummanko rakkaus oli suurempi ihmiskuntaa kohtaan; Jumalan vai Jeesuksen rakkaus? Jumala rakasti, mutta Jeesus antoi Henkensä ja kuoli. Jos Jumalalla oli suurempi rakkaus kuin Jeesuksella, miksi Hän lähetti toisen kuolemaan? Miksi Hän ei tullut itse antamaan Henkeään? Vai kuinka tämä nyt menee teologisesti oikein?

Jeesus sanoi, ettei kenelläkään ole sen suurempaa rakkautta, kuin että hän itse antaa oman henkensä ystäviensä edestä. Raamatun mukaan Jumala osoitti oman rakkautensa Jumalan Pojan kuolemassa. Ei siis Pojan rakkautta vaan oman rakkautensa. Tästä seuraa se, että Jeesus Kristus on Jumala lihassa. Muuten Raamattu on tässä kohtaa ristiriidassa itsensä kanssa, tai Jeesus voitti Jumalan "rakkauskilpailussa". Silloin Jeesus olisi Jumalaa suurempi ja olisi rakastanut ihmisiä enemmän kuin Jumala. Mutta kuinka tämä sitten menisi yksiin teologisesti koska Jeesuksessa Kristuksessa ilmestyi Jumalan rakkaus? 

Raamattu ei voi olla ristiriidassa itsensä kanssa. Silloin Herra Jeesus Kristus on Jumala, ilmestynyt ja ilmoitettu lihassa (1 Tim 3:16, Fil 2:5-8, Hebr 1:1-14, Room 9:5). Näinhän Raamattu ilmoittaa täysin selvästi. 

Room 8:39 "ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme."

Jos sinua kiinnostaa tutkia lisää opetustani kolminaisuudesta, olen kirjoittanut aiheesta "Kolminaisuus" ja "Jumalan valtakunta" sekä "Missä Jumala on?" ja myös Pyhästä Hengestä kertovissa teksteissä.

Kolminaisuudessa on kysymys Jeesuksen Kristuksen persoona ja herruus. Kun se selviää uskovalle, hän ymmärtää kolminaisuutta. Mutta sitä ymmärrystä kukaan ihminen ei voi toiselle ihmiselle antaa. Tarvitsemme Pyhän Hengen Opettajaksemme. Silloin kolminaisuus voi avautua yhdessä tai kahdessa sekunnissa. Sellaisen ilmestyksen Jeesuksesta Kristuksesta voi vain Pyhä Henki antaa. Pelkän ihmisopetuksen kautta se ei koskaan avaudu.

Pyydä siksi Herraa Jeesusta Kristusta avaamaan ymmärrykseksi käsittämään tätä Jumalan salaisuutta. Pyydä Jeesukselta Kristukselta Pyhän Hengen lahjaa ja Pyhää Henkeä Opettajaksesi. Silloin Jumala tulee Pyhässä Hengessä ja Sanassa sinulle Opettajaksi ja sinä pääset Korkeimman Jumalan raamattukouluun ja oppiminen on todella nopeaa. Ihmisten antamaa opetusta tarvitaan mutta ilman Pyhää Henkeä kukaan ei opi tuntemaan kolmiyhteistä Jumalaa. Emme voi tietää Hänestä enempää kuin sen, mitä Hän itse ilmoittaa itsestään.

OLETKO USKOSSA?

Mikäli sinä et ole uskossa, et ole uudestisyntynyt Jumalan lapsi, sinun tulee ensin ottaa vastaan lihassa ilmestynyt ja ilmoitettu Jumalan Sana, Herra Jeesus Kristus. Sinun tulee uskoa Jeesukseen Kristukseen syntiesi sovittajana ja Vapahtajanasi. Silloin sinä otat vastaan Jumalan Jeesuksessa Kristuksessa ja sinä elät Hänen kanssaan ja Hän on sinun kanssasi.

Sitten sinä hautaat upotuskasteessa entisen syntisen ihmisesi, joka sinä olit uskoon tuloosi asti. Sinä nouset kasteessa uutena  ihmisenä uuteen elämään Jeesuksen kanssa Hänen seuraansa. (Room 6:1-11, Kol 2:6-12, 3:1-4, 2 Kor 5:17).

Sitten sinä pyydät Jeesukselta Kristukselta kasteen Pyhässä Hengessä (Matt 3:11, Mark 1:8, Apt 1:5,8). Sinä myös pyydät Jeesukselta Pyhän Hengen tulemaan sinulle Opettajaksi ja täyttämään sinun olemuksesi (Luuk 11:9-13, Joh 4:23-26, 6:45, 14:18, 26, Apt 2:1-4). Ja Hän upottaa sinut läsnäoloonsa Pyhässä Hengessä (Apt 2:1-4, Joh 14:18,23, Matt 28:20, Mark 16:20). Jumala valtaa sinun sisimpäsi läsnäolollaan (1 Kor 14:24-25). Nyt sinulla on maailmankaikkeuden paras Raamatun Opettaja. Silloin sinä ymmärrät hengellisiä asioita Jumalan valaisemalla ymmärryksellä Hänen opettamanaan (1 Kor 2:12-13).

Koska kaikki kristityt eivät hautaa vanhaa aatua/eevaa kasteen  hautaan eivätkä ota vastaan Pyhää Henkeä Opettajaksi, eivät tutki Raamattua Pyhän Hengen opetuksessa, Raamatun opeista kiistellään kristittyjen keskuudessa. Kukaan ihminen ei omalla älykkyydellään opi tuntemaan Jumalaa eikä hengellisiä syvyyksiä. Pyhä Henki on ratkaiseva ja välttämätön tässä asiassa (1 Kor 2:1-16).

Yksinkertainenkin ihminen, vähällä älykkyydellä varustettu uskova, voi tuntea ja ymmärtää hengellisiä asioita paremmin kuin joku älykäs ja viisas uskosta ja Pyhästä Hengestä osaton ihminen. 

Psalmi 119:130 "Kun sinun sanasi avautuvat, niin ne valaisevat ja antavat yksinkertaiselle ymmärrystä."

Pyhä Henki on Jumalan Sanan avaaja ja Opettaja. Jeesus Kristus on Kirjoitusten selittäjä ja Opettaja. Sinun ei tarvitse olla älykäs ihminen ymmärtääksesi Raamattua. Mutta sinä tarvitset Jeesuksen Kristuksen ja Pyhän Hengen. Pyhä Henki esittelee uskovalle Jeesusta Kristusta, Jumalan Sanaa. Jumalan Sana, Herra Jeesus Kristus, selittää Jumalaa, Luojaamme.

Joh 13:13 "Te puhuttelette minua Opettajaksi ja Herraksi, ja oikein te sanotte, sillä se minä olen."

Joh 6:45 "Ja he tulevat kaikki Jumalan opettamiksi."

Joh 14:26 "Mutta kun Puolustaja, Pyhä Henki, tulee, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, Hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut."

Luuk 24:32 "Eikö sydämemme ollut meissä palava kun hän puhui meille tiellä ja selitti meille kirjoitukset?" Huom! Tämä tapahtui Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen jälkeen.  Jeesus elää tänäkin päivänä ja on sama. Siksi Hän voi selittää sinullekin Raamatun Kirjoituksia. 

https://www.youtube.com/watch?v=LiC1kDEJuZs&list=PLIqTTynUd3Aghl8PXjtb20ejymZVzWejD&index=13

 

 

Dela den här sidan