Poliisin poika

Joskus 1980 -luvulla minulla oli jonkun aikaa vanha auto, jossa oli paljon pikkuvikoja. En itse osannut, eikä minulla ollut varaa, korjata kaikkia sen vikoja. Mutta koska työmatkat olivat pitkät, eikä työmatkoja voinut kulkea julkisilla liikennevälineillä, olin riippuvainen autosta. Pelkäsin, että Poliisi pysäyttää minut ja tarkastaa auton kunnon. Tiesin, että silloin se saisi ajokiellon. Ja mitä minä sitten teen???

Olin kerran palaamassa töistä. Toivoin tietysti, että tälläkin kertaa selviän ilman, että kohtaan Poliiseja. Mutta nyt eräässä suuressa liikenneympyrässä oli ratsia. Poliisi oli tiellä ja osoitti minut liikenneympyrän sisällä olevalle parkkipaikalle. Olin varma siitä, että tähän päättyy tämän auton tarina ja minä saan suuret sakot. 

Parkkipaikalla keski-ikäinen Poliisi tuli luokseni auton viereen. Minä avasin hermostuneena auton ikkunan. Pakollisen ajokortin tarkastuksen jälkeen Poliisi alkoi puhua minulle ystävällisesti ja jopa tuttavallisesti. Minä hämmästyin mutta pelkäsin sitä koska olin varma siitä, että hän ryhtyy tarkastamaan auton kuntoa ja joutuu panemaan auton ajokieltoon. Mutta Poliisimies alkoi kertoa omasta perheestään, ja erikoisesti pojastaan. Hän sanoi, että sinä ja poikani olette samanikäisiä. Sinä olet paljon poikani näköinen ja oloinen ja minä näen hänet sinussa.

Poliisi kertoi pojastaan suurella rakkaudella ja kunnioituksella. Poika tuntui olevan hänelle erikoisen tärkeä, läheinen ja rakas. Hän kertoi poikansa koulutuksen ja ammatin sekä työn missä hän on töissä ja mitä hän tekee työkseen juuri nyt.

Istuin autossani Poliisin seistessä auton vieressä ja kertoessa minulle perheasioitaan. Koska hän oli niin ystävällinen, jopa kehui minua samannäköisyyteni tähden poikansa kanssa, minä pelkäsin, että kun hän sitten alkaa kiinnostua autostani ja sen kunnosta, tilanne kääntyy epämiellyttäväksi. Se olisi epämiellyttävä myös Poliisille, koska hän joutuisi antamaan suuret sakot miehelle, jossa hän näkee poikansa, ja jota hän on juuri puhutellut rakkaudella ja kunnioituksella.  

Poliisi oli keskustellut kanssani ehkä kaksikymmentä minuuttia kun hänen kollegansa viittasi häntä tulemaan luokseen. Hänellä oli ongelma, jossa hän tarvitsi minua puhuttelevan Poliisin apua. Poliisi sanoi minulle: "Minun täytyy nyt mennä. Saat jatkaa, hyvää matkaa." Minä lähdin ajamaan toivoen, etteivät Poliisit katso autoni perään ja huomaa, että auton takavalot eivät pala.

Huokasin helpotuksesta koska olin Poliisin pojan kautta, ja isän rakkauden kautta poikaan, selvinnyt tukalasta vaikeasta tilanteesta ilman sakkoja. Ajaessani kotiin ajattelin mielessäni, että jos tämä poliisimies olisi isäni, minä olisin maailman onnellisin Poliisin poika. Hän tuntui rakastavan ja kunnioittavan minua samalla rakkaudella, jolla hän rakasti ja kunnioitti omaa poikaansa. 

Joh 15:9 "Niin kuin Isä on rakastanut minua, niin minäkin olen rakastanut teitä. Pysykää minun rakkaudessani." 

Go Rest High On That Mountain (Guitar instrumental) - YouTube

MAINOSTAUKO

Olisikohan nyt jo aika mainostauolle, mitä luulet?

Joka tapauksessa aion nyt kertoa hauskan tapauksen, joka sattui n. 20 vuotta sitten. Mutta ensin meidän täytyy rakentaa perusta tapaukselle.  Ennen kuin voi ryhtyä rakentamaan mitään, täytyy laskea rakennukselle perusta, eikö niin?

Ostimme pienen maatilan, jossa oli leipomotupa. Ensimmäinen asia, minkä tein, oli pahasti rappeutuneen vanhan leipomotuvan täydellinen remontti. Peruskorjasin leipomotuvan hyvään kuntoon. 

Kun remontti oli valmis, naapurin rouva tuli käymään meillä. Hän tahtoi opettaa minut leipomaan arinaleipää. Hän oli pitänyt leipomokursseja ja osasi itse leipoa sekä myös opettaa. Kolmen päivän kurssin jälkeen hän kertoi minulle, että olen täysin valmiiksi koulutettu, ja että minun tulee alkaa leipoa ja myydä leipää.

Käytin vaimoni hyvin koeteltua ja hyväksi havaittua leipäreseptiä. Tein reseptiin kuitenkin joitakin muutoksia saadakseni "oman leivän". Myimme leipää lähikylissä ovelta ovelle.

 

JA SITTEN TÄMÄ TAPAUS

Kerran sattui näin: Tulimme kylään, jossa emme aikaisemmin olleet myyneet leipää. Keski-ikäinen nainen osti hetken pohdittuaan yhden pussin leipää. Se oli n. 600 grammaa.

Kahden viikon kuluttua palasimme kylälle uunituoreiden leipälaatikkojen kanssa. Kun saavuimme naisen luokse ja hän avasi oven, hän ilahtui nähdessään minut leipälaatikon kanssa. Hän alkoi kertoa seuraavaa: 

"Kun olit täällä viimeksi, ostin vain yhden pussin leipää koska en tuntenut sinua enkä leipää, jota myyt. Sitten menin keittiöön ja paloittelin leivän sopiviksi palasiksi ja laiton leipäkoriin keittiön pöydälle. Kolme teini-ikäistä poikaani olivat olohuoneessa katsomassa televisiota. Hetken kuluttua televisiossa tuli mainostauko ja pojat tulivat keittiöön ja kysyivät: "Äiti, mitä leipää tämä on?" Minä kerroin heille, että ostin sitä äsken ovelta ovelle myyjältä. Pojat tekivät kukin oman voileivän ja katosivat olohuoneeseen.

Jonkun ajan kuluttua kuulin olohuoneesta kovaa melua. Pojat ryntäsivät keittiöön ja nappasivat itselleen leipää ja tekivät voileivät ja katosivat olohuoneeseen television ääreen. Minä katsoin leipäkoria, se oli tyhjä. Minä en ollut edes ehtinyt maistaa leipää. Nyt ostan enemmän leipää ja pidän huolen siitä, että ehdin maistaa sitä, ennen kuin pojat saavat tietää, että sitä on jälleen saatavilla." 

Tätä tapausta voitaisiin käyttää jossakin leipämainoksessa, jos nyt joku leipomo vielä tekee niin hyvää leipää, että siitä teinipojat tappelevat. Silloin mainos vois olla seuraavanlainen:

Keski-ikäinen perheenäiti ostaa leipää. Sitten hän paloittelee leivän sopiviksi palasiksi ja laittaa leipäkoriin keittiön pöydälle. Hänen teini-ikäiset poikansa tulevat ja kysyvät: "Äiti, mitä leipää tämä on?" Äiti kertoo, että se on uutta leipää uudelta leipomolta, jota hän aikoo testata. Pojat tekevät kukin oman voileivän ja katoavat olohuoneeseen. Hetken kuluttua äiti kuulee olohuoneesta melua ja kolinaa. Pojat ryntäävät keittiöön ja nappaavat itselleen niin paljon leipää kuin saavat ja tekevät voileipiä ja katoavat olohuoneeseen. Äiti jää katsomaan tyhjää leipäkoria.

Kameran eteen ilmestyy henkilö, joka sanoo: "Jakobin hyvää leipää. Sitä ei panna pakastimeen vaan suuhun, Jakobin hyvää leipää, - tietysti. 

 

Toinen tapaus, jota en kuitenkaan suosittele leipämainokseksi.

Tulin vaimoni kanssa erään talon pihalle. Vaimo meni sisälle taloon leipälaatikon kanssa. Minä jäin istumaan autoon ja odottamaan.

Vaimo viipyi huolestuttavan pitkään. Meillä oli vielä paljon leipää myydä ja ilta pakkasi päälle, aikaa ei olisi ollut jäädä mihinkään taloon seurustelemaan talonväen kanssa. Päätin istua ja odottaa ihan rauhallisesti, vaikka yöhön asti, sillä, - en varmasti mene hakemaan vaimoa ulos. Aikaa kului ja aloin jo huolestua, että missä ja miksi vaimo viipyy. Mitä siellä talossa tapahtuu?

Viimein talon ovi aukesi ja minulle täysin vieras nainen tuli ulos. Hän suunnisti reippain askelin suoraan autolle minua kohti. Minä säikähdin. Pelkäsin, että mitä nyt? Mitä minä nyt saan kuulla, minkälaista valitusta ja haukkumista saan ja miten suhtautuisin siihen, mitä hän nyt tulee sanomaan minulle?

Avasin auton sähköikkunan varmana siitä, että saan kovat haukut päälleni. Mutta ei haukkuja. Nainen sanoi jotenkin näin: "Täälläkös se itse leipuri istuu? Sinäkö olet se mies, joka leipoo leipää, jota vaimosi myy?" Minä vastasin pelokkaasti, että joo, minä olen se leipuri. Hän jatkoi: "Minun täytyy kertoa sinulle jotakin. Minä olen itsekin leipuri ja olen leiponut näitä arinaleipiä vuosia. Mutta minun täytyy sanoa, etten ole koskaan maistanut näin hyvää leipää. Sinä olet todella onnistunut. Leipäsi on kaikin puolin aivan perfekti leipä. Onnittelen sinua hyvästä leivästäsi." 

Näitä leipäjuttuja olisi kertoa useampikin mutta jääköön tähän tällä kertaa, ettei tule nostettua itseään aivan liikaa. Mutta täytyy myöntää, että joskus on hyväksi, että saa tunnustusta, ja jos tunnustus on siitä korkeimmasta päästä, se tuntuu todella hyvältä ja kasvattaa itseluottamusta.

Sitten ihan lopuksi haluan todeta, että leipien hyvä laatu johtui suurelta osalta erittäin hyvästä puulla lämmitettävästä leivinuunista. Minulle ovat vanhat ihmiset kertoneet, että leivinuunimme on todella siitä parhaasta päästä, ja että uunin rakentaja on onnistunut muuraamaan näiden kylien parhaan leivinuunin.

Minulla oli myös hyviä sopivia puita, joilla lämmittää uunia. Mikä tahansa puu ei sovi tähän tarkoitukseen. Sain myös neuvon eräältä kaverilta, että koivu antaa hyvää makua leipään. Huomasin myös, että koivupuulla pystyin leipomisen aikana säätelemään uunin lämpöä. Koivu palaa kuumempana kuin mänty tai kuusi. 

Siksi kaikkea kunniaa en voi ottaa itselleni. Sitten vaimon hyvä perusresepti oli ehkä se kaikkein ratkaisevin hyvän tuloksen aikaansaamiseen. Ja tietysti hyvät ainekset, jotka ostin tukkuliikkeestä. Ihan viimeiseksi kunnia ammattitaitoiselle naapurin rouvalle, joka opetti minut leipomaan. Hyvä lopputulos koostuu siis monista osatekijöistä. Leipuri itse on vain yksi näistä monesta. 

JUMALA KUULEE RUKOUKSIA

Olin vasta tullut uskoon. Istuin kotikokouksissa uskovien seurakuntalaisten kanssa. Uskovat kertoivat kuinka Jumala kuulee rukouksemme ja vastaa niihin. He kertoivat omakohtaisia kokemuksiaan selvistä konkreettisista ja kiistattomista rukousvastauksista. Koska olin äsken tullut uskoon, minua nämä asiat kiinnostivat kovasti ja kuuntelin korvat höröllä. Uskovat sanoivat, että Jumalaa voi koetella, että kuuleeko Hän. Hänelle voi esittää konkreettisen pyynnön ja sitten odottaa rukousvastausta ja saa kokea, että Jumala kuulee ja vastaa. Joku jopa väitti, että Jumalalta voi pyytää rahaakin.

Minä päätin kokeilla toimiiko tämä "teologia" käytännössä ja minunkin kohdalla. Mietin mitä pyytäisin ja mikä olisi kohtuullista pyytää. Päätin pyytää kohtuullisen summan rahaa. Summa ei siis olisi kohtuuttoman suuri mutta ei myöskään mitättömän pieni. Raha tulisi myös tulla täysin odottamattomasta lähteestä, josta en osaa odottaa mitään, jotta se olisi Jumalan kädestä tullut. Pyysin Jumalalta rukouksessa täsmällistä summaa. Panin myös aikarajan mihin päivään ja kellonaikaan mennessä Jumalan tulisi antaa pyytämäni rahasumma. Tämä jotta odottaminen päättyisi määrättyyn päivään ja kellonlyömään.  

En pyytänyt saadakseni ilmaista helppoa rahaa, en varmasti tahtonut hyötyä taloudellisesti tai rikastua Jumalan ja jumalasuhteeni avulla. Raha itsessään ei ollut pyyntöni motiivi. Tahdoin kokea, että Jumala todellakin kuulee minua ja välittää rukouksistani, ja että raha tulee Hänen kädestään eikä mistään muusta lähteestä. Päättelin mielessäni, että jos Jumala antaa rahaa, Hän kuulee ja vastaa muihinkin rukouksiini. 

Päiviä kului enkä saanut rukousvastausta. Rahaa ei tipahtanut postiluukusta eikä kenenkään tuntemattoman yllättävästi ojentamana. Rahakirjekuoriakaan ei lennellyt ilmassa käteeni. Päättelin mielessäni, että varmaan Jumala antaa rahan minuutin ennen asettamaani aikarajaa. Jumala kun ei myöhästy. Mutta nyt aikarajani, jonka olin asettanut, oli ohittunut.

Nyt minua jopa hävetti rahan pyyntöni ja kaduin sitä. Ajattelin, ettei Jumala pidä siitä, että uskovat pyytävät Häneltä rahaa ja että olin pahoittanut Jumalan mielen itsekkäällä rukouksellani. Päätteli, ettei Jumala tietenkään anna rahaa eikä Häneltä voi pyytää rahaa. Jätin koko asian ja "unohdin" sen.

Matkustin Suomeen vanhempieni luokse. Rukouksestani oli nyt kulunut ehkä neljä viikkoa ja olin unohtanut ja jättänyt sen taakseni. En siis enää odottanut rukousvastausta tässä asiassa.

Eräänä päivänä isä toi minulle kolme vanhaa 1960 ja 1970 luvun pankkikirjaa, jotka olivat minun nimelläni. Isä pyysi minua lopettamaan tilit, ja sanoi, että saan pitää rahat, jotka mahdollisesti saan. 

Tutkimme yhdessä pankkikirjoja ja totesimme nauru suussa, että "onhan siellä muutama markka". Yhdellä tilillä oli ehkä viisikymmentä penniä, toisella tilillä oli kokonainen markka ja kolmannella tilillä oli yksi markka ja kaksikymmentä penniä. Ehkä korkojen kanssa saisin kokonaisen kympin, näin päättelimme hymy suin. Minulla oli siis rahaa Pankissa. Otin pankkikirjat ja päätin mennä Pankkiin kun seuraavalla kerralla käymme kirkonkylällä. 

Muutama päivä tämän jälkeen äiti lähti asioille kirkonkylälle. Hän pyysi minua mukaan. Äiti ajoi autoa ja minä istuin hänen vieressään "pelkääjän" paikalla.

Matkan aikana äiti pyysi minua ottamaan esille hänen laukkunsa, joka oli siinä minun jaloissani auton lattialla. Otin laukun syliini, jolloin äiti käski minua avaamaan sen. Sitten hän pyysi ottamaan esille hänen lompakkonsa ja ottamaan siitä viisisataa markkaa rahaa. Minä ihmettelin, että miksi ja mitä sinä tarkoitat. Äiti selitti: "Isä on käskenyt minun antaa sinulle viisisataa markkaa rahaa, niin ota nyt se raha siitä lompakosta." Ihmettelin äidille, että miksi isä tahtoo antaa minulle viisisataa markkaa. Isä ei ollut koskaan aikaisemmin antanut minulle rahaa pyytämättä, enkä minä ollut isommasti koskaan edes pyytänyt häneltä rahaa. Äiti sanoi, ettei hän tiedä, ja että hän on vain saanut isältä käskyn antaa raha minulle.

Nyt muistiini tuli heti Jumalalle esittämäni pyyntö rahasta. Totesin kuitenkin, ettei tämä summa ole se, mitä olin pyytänyt, niin se ei sitten ole Jumalalta eikä vastaus rukoukseeni koska summa ei täsmää lähellekään. 

Kirkonkylällä äiti meni omille asioilleen ja minä astuin sisälle Pankkiin. Panin pankkikirjat kassaneidin eteen tiskille ja kerroin lopettavani tilit. Kassaneiti alkoi näppäillä tietokoneen näppäimiä. Sitten hän alkoi latoa satasia tiskille eteeni. Olin osannut odottaa kympin, ehkä pari kymppiä, mutta nyt kassaneiti latoi satasia eteeni tiskille. Ja sitä latomista kesti. Minä katsoin sitä touhua ihmetellen, että mitä rahoja hän latoo eteeni, mistä nämä rahat tulevat, enhän minä ole tullut Pankkia ryöstämään, tässä täytyy nyt olla joku erehdys, ja miten ihmeessä muutama markka on kasvanut korkoa satoja markkoja.

Kun sitten astuin ulos Pankista ja laskin rahat, totesin; viisi satanen, jonka olin saanut äidiltä autossa, ja Pankissa saamani raha yhdessä, on täsmälleen se summa, jonka olin pyytänyt Jumalalta.

Silloin minä iloitsin valtavasti. Koin, että Jumala kuuli sittenkin ja antoi siitä vahvistuksen. Ilo oli siinä, että Jumala näkee, kuulee ja huomioi minut. Suurin ilo oli kuitenkin siinä, että raha tuli Jumalalta Hänen kädestään eikä ihmisiltä. Kukaan ihminen ei tiennyt rukouksestani. Riemuitsin siitä, että minulla on yhteys Jumalaan, ja että Jumala välittää minusta ja kuulee rukoukseni. Raha ei siis ollut ilon aihe vaan Jumala itse ja jumalasuhteeni. 

Siellä Pankin pihalla ylistellessäni Jeesusta, Pyhä Henki sanoi selvästi: "Minä kuulen sinun rukouksesi ja vastaan niihin, mutta älä aseta minulle aikarajoja."

Ps 37:3-5 "Luota Herraan ja te hyvää, asu maassa ja noudata totuutta. Olkoon ilosi Herrassa, niin hän antaa sinulle mitä sydämesi pyytää. Anna tiesi Herran haltuun ja luota häneen, niin hän sen tekee." 7 "Hiljenny Herran edessä ja odota häntä."

RUKOUSVASTAUKSEN VALMISTAMINEN

Joskus uskovilla on vaikea rukoilla asioita uskossa. Tämä johtuu siitä, että me emme tunne Elävää Jumalaa ja Hänen mahdollisuuksiaan tarpeeksi hyvin. "Meidän Jumalamme" on usein vajava Jumala. Ajattelemme ehkä Jumalan yllättyvän rukouspyynnöistämme. Mutta Jumala tietää paljon etukäteen mitä sinä ja minä pyydämme Häneltä, ja koska me pyydämme. Hän tietää jo ennen meidän syntymäämme kaikki koko tulevan elämämme aikana esittämämme rukoukset Hänelle. Siksi Hän kykenee valmistamaan rukousvastaukset paljon ennen kuin ne Hänelle puhutaan.

Kukaan ei koskaan, eikä milloinkaan, esitä Jumalalle pyyntöä, joka tulee Hänelle yllätyksenä. Hän tietää ne ennen kuin ne Hänelle esitetään. Siksi ... 

Käsitämme, että Jumala oli valmistanut tämän rukousvastauksen minun ollessa vielä lapsi. Hän tiesi, että minä tulisin uskoon Helmikuussa vuonna 1992 ja että rukoilisin em. rukouksen kohta uskoon tuloni jälkeen. Hän oli alkanut valmistamaan tätä rukousvastausta jo 1960 luvulla. Koska pankkitilieni rahat eivät riittäneet, Pyhä Henki valmisti isäni antamaan puuttuvan summan, joka oli täsmälleen viisi sataa markkaa.

En usko, että isäni antama raha ja pankkitileilläni oleva raha oli sattumaa, että summat täsmäsivät, ja että sain ne samanaikaisesti. Ne olivat Jumalan valmistama rukousvastaus minulle. Kumpikin tapahtuma oli ainutlaatuinen ja on tapahtunut vain yhden kerran elämäni aikana, ja samana päivänä. 

Väitän myös, että Pyhä Henki pani uskovat kertomaan rukouksen mahdollisuuksista. Heidän todistuksensa rukousvastauksista oli siis Jumalan Hengen vaikuttamaa todistamista. Pyhä Henki vaikutti sitten minussa, että rukoilin ko. rukouksen. Rukoukseni oli siis Jumalan Hengen vaikuttama pyyntö. Siksi siihen tuli myös vastaus Jumalalta. Jumala tahtoi tällä tavalla käytännön kokemuksen kautta opettaa minua.

Tahtoisin vielä tähän loppuun todeta, että alussa mainitsemassani kotikokouksessa oli Pyhän Hengen läsnäolo ja johdatus. Jumalan läsnäolossa uskovilla on uskoa rukousvastauksiin koska Pyhä Henki on uskon Henki ja vaikuttaa ja antaa uskoa.

Jumalan läsnäolossa on myös Hänen Sanansa, joka myös on uskon Sana. Siksi se, joka tavoittelee uskoa, tulee tavoitella Jumalan, Herran Jeesuksen Kristuksen, läsnäoloa elämäänsä.

Matt 18:19-20 "Vielä minä sanon teille: jos kaksi teistä maan päällä sopii keskenään mistä asiasta tahansa, että he sitä anovat, he saavat sen minun Isältäni, joka on taivaissa. Sillä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään.”

Apt 2:1-2 "Kun helluntaipäivä oli tullut, he olivat kaikki yhdessä koolla. Yhtäkkiä tuli taivaasta humaus, niin kuin olisi käynyt raju tuulenpuuska, ja se täytti koko huoneen, jossa he istuivat." ... "4 ja he täyttyivät kaikki Pyhällä Hengellä"

1 Tim 1:14 "Meidän Herramme armo on ollut ylenpalttinen vaikuttaen uskoa ja rakkautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa."

Uskosta osaton ihminen ei rukoile uskossa koska hän ei tunne Jumalaa ja hänen elämästään puuttuu Jumala ja siksi myös usko.

Uudestisyntynyt uskova voi rukoilla uskossa koska hänen elämässään on Jumala: Uskon Henki ja Sana ja hän tuntee Jumalaa.

VAI RAKENNAT SINÄ MÖKIN, HAH HAA!! KYLLÄ VARMASTI, HAH HAA!

Muistan joskus lukeneeni tai kuulleeni jonkun selitystä siitä, miksi tytöt leikkivät mielellään nukeilla ja kotia ja pojat leikkivät autoilla ja kaivinkoneilla ja miksi pojat rakentavat mielellään koijia. Tämä perustuu luomisjärjestykseen.

Jumala loi ensin miehen ja sitten naisen. Mies on perheen pää ja johtaja. Mies vastaa elatuksen hankkimisesta perheelleen ja nainen hoitaa lapset. Perheelle elatuksen hankkiminen on siis ensisijassa miehen vastuulla. Sitten miehen vastuulla on myös kodin hankkiminen ja rakentaminen perheelleen. Tämä on miehenpuolelle luonnollista. Siksi pojat rakentavat pieniä mökkejä, tai koijia, miksi niitä nyt kutsutaankin. 

Minä olin 15 -16 -vuotias poika. Kotimme pihalla tontin reunalla oli pieni lautaläjä ja joitakin paksumpia parruja. Tutkin lautaläjää ja totesin, että niistä ehkä tulee pieni mökki. Minua rakentaminen kiinnosti kovasti ja päätin pyytää isältä, että hän antaisi puuläjän minulle, jotta voisin rakentaa niistä mökin. Menin isän luokse ja esitin hänelle pyyntöni. Isä sanoi, että saan ottaa laudat, koko läjän, ja tehdä niistä mitä tahdon. 

Aloitin työn yksin koska minulla ei ollut kaveria, joka olisi auttanut. Kaksosveljeni ja hänen kaverinsa tulivat katsomaan puuhiani ja kysyivät mitä sinä teet. Kerroin heille, että rakennan mökin ja pyysin heiltä apua. Mökin rakentaminen yksin ilman apua on ymmärrettävistä syistä vaikea. He nauroivat minua ja aikomustani rakentaa mökki. Heidän mielestään minä en osaa rakentaa enkä pystyisi saamaan sitä valmiiksi, niin että siitä tulisi edes jonkunlainen mökki. Nauraen he lähtivät paikalta.  Kukaan heistä ei auttanut minua. 

Olin rakentanut jonkun aikaa ja vaikeuksia oli kasaantunut. Tarvitsin välttämättä apua. Mietin itsekseni kuka voisi auttaa. Silloin eräs naapurin poika tuli luokseni rakennustyömaalleni. Hän kysyi mitä sinä teet. Kerroin hänelle aikeeni ja vastaan tulleet vaikeudet. Hän sanoi tahtovansa auttaa minua mökin rakentamisessa. Ongelma oli kuitenkin se, että hän oli minua paljon nuorempi poika, ehkä 10 - 12 -vuotias. Ajattelin, kuinka hän voi auttaa, koska on lapsi. Mutta hänen avullaan sain rakennustolpat sekä kattorakenteet paikalleen. Mökki alkoi jo näyttää mökiltä. 

Veljeni ja hänen kaverinsa tulivat katsomaan mökin rakentamistani. Nyt heitä ei enää naurattanut kovinkaan paljon. Mutta kukaan heistä ei ryhtynyt auttamaan minua. Lyhyen katsauksen jälkeen he poistuivat omille teilleen. 

Tuohon aikaan Monopoli oli hyvin yleinen nuorten viihdyke ja peli. Pelasimme poikien kanssa Monopolia usein koko päivän koska peli otti todella paljon aikaa. Ongelma oli kuitenkin siinä kun sitä hyvää ja rauhallista pelipaikkaa ei tahtonut löytyä. 

Nyt mökkini oli valmistunut. Mökin sisätilat olivat n. 2 x 3,5 metriä. Peräseinälle rakensin sängyn. Joskus nukuin yön OMASSA mökissäni. Mutta veljeni ja hänen kaverinsa "miehittivät" mökin ja istuivat siinä pelaten Monopolia kaiket päivät. Minä tietysti olin joskus mukana pelaamassa. Nyt mökki kelpasi veljelleni ja hänen kavereilleen. Siitä kehittyi heti kylän poikien kokoontumispaikka. 

Mökissä on vietetty paljon aikaa ja monet Monopolipelit pelattu ja monet talo- ja hotellikaupat tehty ja monet rikastumiset ja vararikot koettu.

Kauan tämän jälkeen, kun olin jo aikuinen ja asuin Ruotsissa ja mökki oli vuosikymmenien varrella ränsistynyt, isoveljeni soitti minulle. Hän sanoi tekevänsä pihatöitä ja korjaavansa pihan ympäristöä. Hän kertoi, että rakentamani mökki on niin laho ja huonon näköinen, että hän tahtoo polttaa sen. Hän kysyi lupaa mökin polttamiseen. Minä hämmästyin sitä, että mökki on vielä pystyssä ja jäljellä. Minä tietysti lupasin hänen polttaa mökki.