KOLMINAISUUS


KRISTUKSEN VERI

PELASTUS KRISTUKSEN VERESSÄ

Ihmisenä Jeesus Kristus on Ihmisen ja Jumalan Poika, ihminen. Ikuisuudessa Hän on Jumala, joka ilmoitti itsensä ihmisen lihassa ihmisenä Jeesuksessa Kristuksessa. Tämä koska synti oli tehty ihmisen lihassa ja synti piti sovittaa ihmisen lihassa. Synnin sovittajan täytyi itse olla synnitön. Kaikki ihmiset olivat syntisiä ja synnin alla ja niin kelvottomia sovittajia. Sitä paitsi Jumala on ainoa Pelastaja. Hän on myös pyhä ja synnitön.

Ihmiseksi tulleesta Jumalasta, Jumalan Pojasta, tuli täydellinen syntiuhri. Synnin palkka on kuolema. Koska Jumala ei voi kuolla, mutta ihminen voi kuolla, Jumala tuli ihmiseksi.  Syytön ja viaton Jumalan Poika kuoli Golgatan ristillä syyllisten ihmisten puolesta.  Hän maksoi synnin palkan meidän puolestamme.

Kun tämän ymmärtää, Jeesuksen uhri tulee arvoon arvaamattomaan. Silloin ihminen käsittää, että ihminen oli todella suuressa vaarassa koska Jumala tuli taivaasta ihmiseksi kuolemaan ihmiskunnan synnin tähden. Hän tuli ihmiseksi lunastaakseen ihmisen itselleen synnistä ja Saatanan vallasta. Hänen uhrinsa ja verensä sai aikaan ikuisen lunastuksen. Tämä koska Jeesuksen veri oli taivaasta tullut Jumalan oma veri. Jumala pelasti syntiset.

Kristus on Henki, Herra Jumala (1 Piet 1:10-11).

Hebr 9:11-14 "Mutta Kristus ilmestyi tulevan hyvän ylipappina. Suuremman ja täydellisemmän majan kautta, jota ei ole käsin tehty ja joka ei ole tätä luomakuntaa, hän meni, ei pukkien eikä mullikoiden veren kautta vaan oman verensä kautta kertakaikkisesti kaikkein pyhimpään ja sai aikaan iankaikkisen lunastuksen. Jos kerran pukkien ja härkien veri ja hiehon tuhka saastuneiden päälle vihmottuna pyhittää ulkonaiseen puhtauteen, kuinka paljon ennemmin Kristuksen veri - hänen, joka iankaikkisen Hengen kautta uhrasi itsensä viattomana Jumalalle - puhdistaakaan meidän omantuntomme kuolleista teoista palvelemaan elävää Jumalaa!"

Apt 20:28 "Pitäkää siis huoli itsestänne ja koko siitä laumasta, johon Pyhä Henki on pannut teidät kaitsijoiksi paimentamaan Herran seurakuntaa, jonka hän omalla verellään on itselleen hankkinut"

USKO KRISTUKSEN VEREEN PELASTAA.

Room 3:21-26 "Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia. Tämä Jumalan vanhurskaus tulee uskosta Jeesukseen Kristukseen kaikille, jotka uskovat. Ei tässä ole mitään erottelua, sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat Jumalan kirkkautta vailla mutta saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Hänet Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä osoittaakseen vanhurskautensa, koska oli jumalallisessa kärsivällisyydessään jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit. Tämän Jumala teki osoittaakseen vanhurskautensa nykyajassa: hän on itse vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen" (RK).

Uskova on saanut sovituksen Kristuksen veressä.

Room 5:8-11 "Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus kuoli meidän puolestamme, kun me vielä olimme syntisiä. Paljon ennemmin me siis nyt, kun olemme vanhurskautettuja hänen veressään, pelastumme hänen kauttaan vihasta. Jos me jo silloin, kun vielä olimme Jumalan vihollisia, tulimme sovitetuiksi hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta, paljon ennemmin me pelastumme hänen elämänsä kautta nyt, kun olemme sovitettuja. Emmekä ole ainoastaan sovitettuja, vaan me jopa kerskaamme Jumalasta Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, jonka kautta olemme nyt saaneet sovituksen."

Tämän Jeesuksen uhrin ja sen aikaansaaman täydellisen sovituksen seurauksena ja ansiosta uskova pelastuu. Hän saavuttaa sielunsa pelastuksen. Lue 1 Piet 1. luku kokonaan ja mieti, kuinka varmasta pelastuksesta on kysymys. Pelastuksemme perustuu Kristuksen Jeesuksen ruumiin uhriin ja vereen. Se tuli taivaasta (ei ole tätä luomakuntaa) meille sovitukseksi, lunastukseksi ja pelastukseksi, vanhurskaudeksi sekä pyhitykseksi. Tarkoittaa; kaikki riittävä uhri. Ei tarvita muuta uhria.

1 Kor 1:30 "Hänestä on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa. Hänet Jumala on antanut meille viisaudeksi, vanhurskaudeksi, pyhitykseksi ja lunastukseksi" (RK).   

Hebr 10:10 "Tämän tahdon perusteella meidät on pyhitetty Jeesuksen Kristuksen ruumiin uhrilla kertakaikkisesti."

Heb 10:19-23 "Meillä on siis, veljet, rohkea luottamus siihen, että Jeesuksen veren kautta meillä on pääsy kaikkein pyhimpään uutta ja elävää tietä myöten, jonka hän on vihkinyt meille esiripun, oman lihansa, kautta. Koska meillä on suuri pappi Jumalan huoneen hallitsijana, astukaamme esiin vilpittömin sydämin, täydessä uskon varmuudessa, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä. Pysykäämme horjumatta toivon tunnustuksessa, sillä lupauksen antaja on uskollinen" (RK).   

Ef 2 :13 "Mutta nyt Kristuksessa Jeesuksessa olette te, jotka ennen olitte kaukana, päässeet lähelle Kristuksen veressä."  

2 Tim:2:13 "Jos olemme uskottomia, hän pysyy silti uskollisena, sillä itseään hän ei voi kieltää."

Hän ei voi kieltää Sanansa lupausta ikuisesta pelastuksesta.

Mikäli Herra Jeesus Kristus ei ole taivaasta alas ihmiseksi tullut Jumala, hän on luotu vajava ja virheellinen olento. Silloin hänen verensä ei ole taivaasta eikä se voi pestä pois syntejä ja pelastaa syntistä. Silloin meillä ei ole Jumalan antamaa uhria ja verta, jossa meillä olisi lunastus. Silloin meillä ei ole mitään asiaa Jumalan eteen. Emme pääse Hänen luokseen ilman uskoa Hänen, Jumalan (Pojan), vereen:

Room 3:25 "Hänet Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä."

Siis, Hänen vereensä, ei kenenkään muun vereen.

Luuk 22:20 "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka vuodatetaan teidän edestänne."

Tie Jumalan eteen on ainoastaan Herran Jeesuksen Kristuksen ruumiin uhrin ja veren kautta. Jumala ei ole antanut meille muuta tietä Hänen eteensä. Jumala yksin on täydellinen Pelastaja. Siksi vain se Jeesus, joka on Jumala, voi täydellisesti pelastaa ne, jotka tulevat Jumalan luokse Hänen kauttaan (Hebr 7:25).

Herran Jeesuksen Kristuksen uhri ja veri pelastaa siihen uskovan ja luottavan ihmisen. Kenenkään toisen Jeesuksen veri ei pelasta. Vain Herran Jeesuksen Kristuksen kautta on tie taivaaseen. Jeesus Kristus sanoo vielä tänäkin päivänä:

Joh 14:6 Minä olen tie, totuus ja elämä. Kukaan ei tule Jumalan luokse muuten kuin minun kauttani.

Dela den här sidan