5. JUMALA AUTTAA OMIAAN

Monet uskovat ovat saaneet kokea ja kokevat niin suuria ihmeitä, että heillä itselläänkin on vaikea uskoa, että se, mitä he ovat kokeneet, todella on tapahtunut. Kyllä varmasti opetuslapsetkin ihmettelivät kun viisi leipää ja kaksi kalaa riitti tuhatpäiselle yleisölle ja tähteitä jäi monta korillista. Siis tähteitä jäi enemmän kuin mitä alussa oli ruokaa. Miten se on mahdollista? (Mark 6:34-44). Meillä on sama Jumala kuin heillä oli. Kerron nyt muutaman oman kokemukseni, joissa Jumala teki ihmeen.   https://www.youtube.com/watch?v=wn-DCmcNy_g

 

JUMALALTA BETONIA

Olin kaverini kanssa valamassa saunamme lattiaa. Sauna rakennettiin pihallamme olevaan ulkohuoneeseen.

Kaverini sekoitti betonimyllyllä betonia. Minä rahtasin kottikärryillä valmiin betonin sisään ja kadoin sen lattialle. Sitten levitin sen lapiolla lattialle. Kun olimme päässeet valutyössä puoliväliin, me molemmat katsoimme lattiaa ja totesimme; sementti ei riitä koko lattian valamiseen.  

Jatkoimme työtä. Kun kaksi kolmasosaa lattian pinnasta oli valettu, katsoimme jälleen lattiaa ja totesimme yhdessä, että sementti ei mitenkään riitä. Mietimme mitä tehdä. Kaupat olivat jo kiinni, niin lisää sementtiä emme saisi mistään. Päätimme jatkaa työtä niin kauan kuin sementtiä riittää, koska mitään muutakaan emme voineet asialle tehdä.

Kaverini meni sekoittaan uutta satsia. Minä otin valmiin betonin kärryyn. Olin hyvin huolestunut tämän syntyneen tilanteen johdosta. Nyt minulle tuli mieleen, että minun pitäisi/voisin kääntyä Jumalan puoleen ja saada Häneltä yliluonnollista apua. Mutta …

Pohdin omaa jumalasuhdettani. Ajattelin, että en elä tarpeeksi lähellä Jumalaa, en palvele Häntä, niin kuin minun tulisi tehdä. Työskentelen itsekkäästi oman asiani ympärillä ja rakennan "omaa valtakuntaani" Jumalan valtakunnan sijasta. Sitä paitsi rukouselämäni on olematonta. Raamattukaan ei ole kiinnostanut pitkiin aikoihin. Olen haalea uskova. Jumala on oksentava minut suustaan. En siis voi odottaa Jumalalta yhtään mitään. Mutta, mutta, mutta, - tulin sitten myös ajatelleeksi, että - onhan olemassa armo! Haaa! Armosta armon kautta Jumala voi auttaa minua, vaikka olen näin huono ja kelvoton uskova!

Ajattelin sitten myös, että Jumalan valtasuuruus ei olekaan minusta riippuvainen. Hän on SAMA ja muuttumaton Jumala vaikka minä olisin kuinka huono uskova tahansa! Olen Jumalan lapsi kaikesta huolimatta, ihan tällaisenani. Jumalan lapsena minulta ei mitenkään voi sementti loppua kesken (Gal 4:4-7, Luuk 15:31). Tämä ajatus oli hyvin voimakas. Pysäytin betonikärryn ja sanoin päättäväisesti ääneen: "Ei lopu sementti Jumalan lapsella, Jeesuksen nimessä!" Sitten työnsin betonilastin sisään ja kaadoin sen lattialle. 

Sitten katsoin lattiaa ja hämmästyin. Valmista betonia oli lattialla niin paljon, että jäljellä oleva sementti ei mitenkään voisi loppua kesken. Minä en voinut käsittää, että miten me juuri äsken, muutama minuutti sitten, totesimme, että sementti ei mitenkään voi riittää.

Pyysin kaveriani katsomaan lattiaa. Kysyin häneltä, että mitä hän nyt arvelee, riittääkö jäljellä oleva sementti vai ei. Kaverini katsoi lattiaa hämmästynyt ilme kasvoillaan kynsien kädellään takaraivoaan. Hän puisti päätään katsellen lattiaa. Hän oli vähän aikaa sanaton. Sitten hän naurahti ja sanoi: "Kyllä se nyt näyttää siltä, että sementti riittää, ja sitä jää ylikin." Minä kysyin häneltä, että miten se on mahdollista, koska me juuri äsken yhdessä totesimme, että sementti ei mitenkään riitä. Kaverini ei osannut selittää tapahtunutta. Hän puisti päätään, hymähti ja meni jatkamaan työtään.

Valmista levitettyä ja tasoitettua betonia oli nyt lattialla niin paljon, että jäljellä olevat sementtisäkit riittivät valutyön loppuun ja 1,5 säkkiä jäi yli. Hyvin erikoista kun ottaa huomioon sen, että sementti ei pitänyt riittää, ja sitä jäi yli! Tila oli niin pieni, ja muutos tapahtui niin äkisti, että laskuvirheen ja virhearvioinnin mahdollisuus jää pois. Eroa aikaisemman arvion ja lopputuloksen välillä oli n. kolme sementtisäkkiä. 

Minä en voi kertoa, mihin ja miten ja koska betoni ilmestyi. Mutta sitä vain oli siinä. Ei kuulunut humahduksia, huminaa, vihellyksiä eikä paukkeita, ei kolinoita eikä mitään muitakaan ääniä, jotka olisivat todistaneet jotakin yliluonnollista tapahtuvan. Siinä se yliluonnollisuus onkin, että siinä ei tapahtunut muuta kuin se ihme. Jumalan Sana sanoo Jumalan valtasuuruudesta näin:

"Hän sanoi, ja tapahtui niin, Hän käski, ja se oli tehty" (Psalmi 33:9). Raamattu todistaa Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta, että Hän on sama eilen, tänään ja ikuisesti. Jumalan tehdessä ihmeitä välttämättä ei kuulu eikä näy mitään ääniä eikä muitakaan asioita. Tapahtuu vain ihme, jota ei voi järjellä selittää.

Myöhemmin kahvipöydässä kerroin tapahtuneen vaimolleni. Kerroin mitä olin ajatellut ja mitä olin tehnyt ja sanonut. Kysyin sitten kaveriltani, että mitä hän ajattelee tapahtuneesta. Onko se ihme, vai voiko sen selittää luonnollisena tapahtumana, ja miten se olisi selitettävissä? Kaverini totesi, että se, mitä oli tapahtunut, oli ihme, ja että hän ei osaa selittää sitä mitenkään.

Olen miettinyt paljon tuota tapahtunutta ihmettä. Minullakaan ei ole tapahtuneelle mitään luonnollista selitystä. Ainoa selitys on se, että Herra käski, ja se oli tehty. Ihme tapahtui siis välittömästi Jumalan antaman sanan, ilmoituksen, kaiuttua ilmoille. Herra antoi elävän luovan Sanan. Minä olin ainoastaan sivusta seuraaja ja todistamassa Jumalan Sanan tekemää ihmettä.

Minun sanoissani ei ole mitään ihmeitä tekevää luomisvoimaa. En voi sanoillani käskeä ihmeitä tapahtuvaksi enkä luoda mitään. Olen aivan tavallinen heikko ja monta kertaa virheellinen huono uskova. Mutta kun Jumala sanoo, se tapahtuu mitä Hän sanoo, tai tapahtui jo  - "oli tehty". Sitten kenen ihmisen kautta Jumala sanoo, sillä ei ole merkitystä. Mutta se, että JUMALA sanoo, että Sana tulee Jumalasta! Se merkitsee jotakin. Siksi kaikki kunnia Elävälle Jumalalle. 

Uskon, että Jumala tällä ihmeellään näytti minulle ja kaverilleni Sanansa voiman. Herra tahtoo tehdä ihmeitä elämässämme. Meillä uskovilla on usein epäusko, joka hallitsee meitä. Siksi me emme uskalla edes odottaa Jumalalta mitään yliluonnollista ihmettä. Siksi emme myöskään näe niitä. Sitten meillä uskovilla on myös taipumusta katsoa itseemme ja heikkouksiimme, tai olosuhteisiin. Etsimme perustaa itsestämme. Silloin näemme itsemme kelvottomina, jopa syntisinä. Se vie huomiomme pois Jumalasta ja uskomme Jumalan mahdollisuuksiin. Emme kelvottomina edes rohkene kääntyä Jumalan puoleen ongelmissamme. Omasta mielestään kelvottomalla ja "syntisellä uskovalla" ei ole rohkeaa luottamusta Jumalaan.

"Rakkaani, jos sydämemme ei syytä meitä, meillä on rohkea luottamus Jumalaan" (1 Joh 3:19-24, 5:14-15). Mutta jos sydämemme syyttää meitä, meillä ei tietenkään ole rohkeaa luottamusta Jumalaan.

Ihmeiden kokemisen perusta ei ole meissä ja meidän onnistumisissamme. Herra Jeesus Kristus on perusta ihmeille elämässämme. Silloin perustaa Jumalan ihmeille elämässämme ei tarvitse etsiä itsestään, omasta erinomaisuudestaan, eikä sitä sieltä löydykään. Emme koe Jumalan ihmeitä ansioillamme. Perusta on Jeesuksessa Kristuksessa ja Hänen lapsioikeudessamme. 

Kehottaisin uskovia katsomaan ja luottamaan Jumalaan, ja odottamaan Häneltä ihmeitä armosta lapsioikeuden perusteella silloin, kun me joudumme tilanteisiin, joissa tarvitsemme Hänen apuaan. "Herra voi kaiken, eikä mikään Hänen päätöksensä ole Hänelle mahdotonta toteuttaa." Näinkin olen jostakin Raamatusta lukenut. Ja koska Jumala on Kaikkivaltias ja Hän on meidän kanssamme, …

Minä en vaadi ketään uskomaan kertomustani betoni-ihmeestä. Pelastus ei ole riippuvainen siitä, uskooko ihminen tähän ja muihin ihmeisiin. Mutta jos uskova on itse kokenut Jumala ihmeitä, hänellä on helppo uskoa, että toisetkin uskovat kokevat Jumalan ihmeitä.

Me olemme tekemisissä Elävän Jumalan kanssa, joka tekee ihmeitä ilman määrää (Job 5:8-9, 9:10). Jumala itse on IHME. Ihminen ei kykene selittämään Jumalaa ja Jumalan tekemiä ihmeitä. Niin suuri Hän on.

http://www.youtube.com/watch?v=7DRU2QJIeR8&feature=related

JUMALAN VAHVISTUS TAPAHTUNEESTA

Muutama kuukausi tämän tapauksen jälkeen katsoin TV 10 ohjelmaa. Siinä ruotsalainen kypsässä iässä oleva uskova perheenisä istui olohuoneensa sohvalla kertoen elämänsä aikana kokemiaan Jumalan ihmeitä. Hän kertoi, että hänellä on usein ollut hyvin tukalaa taloudellisesti. Hän asui maaseudulla ja hänen tontillaan oli rakennuksia. Hänellä oli puuvaja ja iso verstas. Hänellä oli tapana rakentaa puusta jotakin ja sitten myydä tuote, ja näin saada lisäansioita perheensä kulujen peittämiseksi ja laskujen maksuun. 

Nyt hän kertoi ihmeellisen kokemuksen. Kerran taas sattui niin, että laskuja oli paljon, ja hänellä ei ollut riittävästi rahaa maksaa kaikkia laskuja. Hän päätti rakentaa pienen puuvajan ja myydä sen. Näin hän saisi rahaa laskuihin. Hän meni tutkimaan puuvarastoaan. Hän totesi, että hänellä on sen verran puutavaraa, että hän voi aloittaa vajan rakentamisen. Tavara ei kuitenkaan riittäisi vajan valmiiksi saamiseen. Hän päätti rakentaa vajaa niin pitkälle kuin puutavaraa riittää. Hän aloitti työnsä. Sitten tuli ilta ja mies meni kotiin.

Aamulla hän palasi työmaalleen ja totesi, että puutavaraa on yhtä paljon kuin sitä oli ollut hänen aloittaessa työnsä. Hän jatkoi vajan rakentamista ajattelematta asiaa sen kummemmin. Kun vaja oli valmis, hän huomasi hämmästyksekseen, että puutavara ei ollut vähentynyt ollenkaan. Sitä oli vieläkin yhtä paljon kuin silloin, kun hän oli aloittanut rakentamisen. Nyt hän alkoi ihmetellä, että mistä tässä nyt on kysymys. Hän päätteli, että Jumala on tehnyt ihmeen ja lisännyt puutavaraa. Hän päätti rakentaa toisen puuvajan. Kun se oli valmis, hän totesi, että puutavara ei ollut vähentynyt ollenkaan. Hän rakensi vielä kolmannen vajan. Sama tilanne; puutavara ei ollut vähentynyt yhtään. Mies kertoi, että hän ei tiedä, koska ja miten ja mihin puutavara lisääntyi, mutta se ei vähentynyt rakentamisen aikana ollenkaan.

Sitten hänen kaverinsa soitti ja pyysi häntä rakentamaan hänelle venevajan. Uskova mies totesi kaverilleen, että hänellä onkin puutavaraa sen verran, että eiköhän hän saa venevajan rakennettua. Niin hän rakensi vielä venevajan kaverilleen. Kaikki nämä rakennukset tehtiin puutavarasta, joka ei pitänyt riittää yhdenkään vajan rakentamiseen.

Kun katsoin ohjelmaa ja todistusta, minä ymmärsin, että Jumala vahvisti miehen kertomuksen kautta, että Hän oli kokemani betoni ihmeen takana. Enhän minä ollut koskaan aikaisemmin kuullut mitään vastaavanlaista todistusta. Niin miten se sitten olisi ollut pelkkä sattuma, että juuri nyt saan kuulla samantyyppisen Jumalan tekemän ihmeen kuin itse olin juuri kokenut? Ei se ollut mikään sattuma. Jumala puhui miehen todistuksen kautta.

JUMALAN APU HÄDÄSSÄ

Jumala lupaa auttaa omiaan kun heillä on hätä. Näitä tilanteita, joissa uskova kääntyy Jumalan puoleen pyytäen apua, on jokaisen uskovan elämässä. Toiset eivät kerro niistä mitään. Toiset kertovat.

Psalmi 46:2-3 "Jumala on meidän turvamme ja väkevyytemme, varma apumme hädän hetkellä. Sen tähden emme pelkää, vaikka maa järkkyisi ja vuoret sortuisivat merten syvyyksiin."  

Psalmi 50:15 "Huuda minua avuksi ahdistuksen päivänä. Minä vapautan sinut, ja sinä olet kunnioittava minua."

 

NYT EI AUTA MUU KUIN RUKOILLA

Olin vaimoni ja hänen naisystävänsä kanssa pitkällä automatkalla. Ajoimme moottoritiellä, minä ratissa. Auto toimi hyvin. Yhtäkkiä auto alkoi nykiä ja nykiminen paheni pahenemistaan. Me ihmettelimme, että mitäs nyt on tapahtunut autolle kun nykii niin kovasti. Vauhti hiljeni hiljenemistään ja nykiminen paheni. Oli niin kuin auto olisi yskinyt. Lopulta vauhti oli kävelyvauhtia ja auto pysähtyä töksähti. Moottori oli sammunut. Minä ensimmäiseksi totesin, että ei ainakaan bensiini ole loppunut.

Me istuimme autossa moottoritiellä asumattomalla alueella. Mikä neuvoksi? Yritin startata autoa käyntiin, mutta se ei edes yrittänyt lähteä käyntiin. Yritin muutaman kerran ilman tulosta. En tahtonut startata akkua tyhjäksi, niin lopetin yrittämiset. Minä arvioin jonkun johdon virtapuolesta irronneen, tai menneen poikkivikaan, ja kone ei saa virtaa. Nousin autosta. Kävin katsomassa konepellin alla, jos sieltä löytyisi korjattavaa. Naiset istuivat sillä aikaa autossa. Konehuone oli täynnä tavaraa – ei sinne päässyt sorkkimaan. En löytänyt mitään silmin nähtävää vikaa.

Minä istuin autoon. Totesin: "En löytänyt mitään vikaa, ja tässä me nyt istutaan moottoritiellä, ja auto ei starttaa. Mitä tehdään?" Silloin vaimoni sanoi rohkean päättäväisesti: "Nyt ei auta muu kuin rukoilla." Hän nousi autosta pyytäen naisystäväänsä mukaansa. He menivät auton eteen pannen kätensä konepellin päälle ja rukoilivat muutaman minuutin ajan. Minä istuin autossa miettien, kuinkahan tässä nyt käy. Mielessäni kävi ajatuksia hotellimajoituksesta ja auton korjaamolle hinaamisesta ja pitkästä odottamisesta kunnes auto olisi korjattu. Näin myös dollarin seteleiden lentelevän minusta pois. Tämä tulisi kalliiksi. Ei tuntunut hyvältä. Oli perjantai-iltapäivä.

Sitten naiset istuivat autoon. Vaimoni sanoi minulle: "Me olemme nyt rukoilleet Jeesusta auttamaan ja korjaamaan vian niin, että me voimme jatkaa matkaa. Jakob, starttaa auto käyntiin ja lähdetään tästä." Ihmettelin mielessäni vaimoni uskonvarmuutta. Käänsin starttiavainta, ja auto lähti käyntiin, niin kuin siinä ei olisi ollutkaan mitään vikaa. Hämmästyin ja nostin äkkiä kytkintä, jotta auto ei ehtisi "katua" käyntiinlähtöään. Jatkoimme matkaa auton toimiessa moitteettomasti, muutamaa alkumetrien yskäisyä lukuun ottamatta. Kiitos Jeesukselle oli meidän kaikkien huulilla. Se tuli sydämen pohjasta. 

En tänä päivänäkään voi selittää auton lakkoilemista ja vian korjaantumista muuten, kuin että todellinen vika oli autoon tullut, ja että Jeesus korjasi sen uskon rukouksen kautta.  Rukouksen suoritti vaimoni ja hänen naisystävänsä. Minulla itselläni ei tuossa tilanteessa ollut kovinkaan paljon uskoa. Rehellisesti sanottuna, minulla ei ollut uskoa ollenkaan Jumalalta yliluonnollisen avun saamiseen.

Tottuneena ajajana tiesin, että autoon on tullut vakava tekninen vika. Onneksi naiset eivät tienneet sitä, mitä minä tiesin. 

Olen kertonut todellisen tapauksen. Meille tämä oli Jumalan ihme ja avun anto. Luonnollista selitystä tapahtumalle minulla ei ole. Oli kaunis ja kuiva kesäiltapäivä eikä sadetta eikä mitään sumua, joka olisi voinut aiheuttaa auton sammumisen.

JUMALAN APU KÄRSIVILLE

Raamattu kehottaa meitä kiittämään joka tilassa. Paavali ja Silas olivat Filippin vankilassa jalkapuussa selkä verille ruoskittuna. Kuitenkin he kiittelivät siellä Herraa. Ei heillä inhimillisesti ajatellen ollut varmaan mitään suurempaa kiitosfiilistä päällä. Mutta Paavali sanoi: "MINÄ TUNNEN HÄNET, JOHON MINÄ USKON, JA HÄN ON VOIMALLINEN!" Hallelujaa! 

Paavali tunsi Jeesuksen Kristuksen. Siksi hänellä oli rohkea luottamus Jumalaan. Herran tunteminen antoi luottamusta ja kiitollista mieltä. Olemme tässä Herran asian tähden. Meidät on ruoskittu verille, ja haavoja kirvelee ihan kauheasti. Meidät on pantu jalkapuuhun, emmekä tiedä, mitä meitä odottaa aamulla. Mutta me uskomme, että Herra ON VOIMALLINEN, ja että Hän voi auttaa. Tiedämme myös että, - "Kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa."

Silloin Paavali ja Silas ylistelivät Herraa. Mitä tapahtui? Auttoiko Herra heitä? Voit lukea Apt 16:22-40.

Minulla on joitakin omiakin kokemuksia kiitoksesta tuskan keskellä. Vaikkakaan näitä omia kärsimyksiäni ei voi verrata Paavalin ja Silaksen vankilavierailuun.

Olin muutamien uskovien seurakuntalaisten kanssa kahvilla seurakunnan kahvilassa. Päätäni oli alkanut särkeä päivän aikana. Särky oli ensin lievä, mutta nyt se alkoi voimistua. Viimein päätä särki niin voimakkaasti, että en enää voinut istua ihmisten seurassa. Nousin ja kävelin viereiseen suureen tyhjään kirkkosaliin. Nousin hitain raskain askelin niin korkealle parvekkeelle kuin pääsin. Katsoin hetken tyhjää kirkkosalia. Tunsin tuskani keskellä Pyhän Hengen läsnäolon ja Hänen rakkautensa. Herra tuntui olevan lähellä.

Päänsärky oli nyt niin voimakas, että en tiennyt miten päin olisin. En voinut istua, seistä, kävellä enkä maata. Oloni oli todella tuskainen. Mietin mitä tehdä. Minulla ei ollut särkylääkkeitä enkä ollut ottanut yhtään särkylääkettä sen päivän aikana. Silloin muistiini tuli Jumalan Sana:

Room 8:28 "Me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa, niiden, jotka hän on suunnitelmansa mukaan kutsunut."

Ymmärsin, että Pyhä Henki puhuu minulle tämän Sanan kautta. "Me tiedämme!"  Oli siis jotakin, mitä minä nyt TIEDÄN. Siksi ajattelin, että tämä päänsärky täytyy koitua minun parhaakseni, koska Jumala sanoo niin. Ei kyllä tuntunut siltä, mutta uskoin Jumalan Sanan. Sain ajatuksiini heti perään toisen Raamatun Sanan:

1 Tess 5:18 "Kiittäkää joka tilanteessa, sillä sitä Jumala tahtoo teiltä Kristuksessa Jeesuksessa."

Ajattelin Jumalan näin kertovan, mitä minun tulee tehdä tässä tilanteessa. Tuntui todella oudolta ja järjenvastaiselta kiittää Jumalaa tässä tilanteessa ja tästä kärsimyksestäni. Päätin kuitenkin tehdä, niin kuin Pyhä Henki kehottaa minua tekemään. Puhuin Jeesukselle hiljaisella kuiskaavalla äänellä. En voinut puhua normaalisti koska pää oli halkeamassa. Siltä se ainakin tuntui. Jokainen kuiskauskin tuotti tuskaa. Sanoin Jeesukselle tuskin kuuluvalla äänellä: "Minä uskon sinun Sanan kun sanot minulle, että tämä päänsärky koituu minun parhaakseni, sillä minä rakastan Sinua." Tämän sanottuani muistan, että arvioin mielessäni, että puhunko ylisanoja ja rakastanko todella Herraa, rakastanko Häntä tarpeeksi paljon saadakseni Häneltä apua. Sitten jatkoin puhetta Herralle:  "Uskon myös, että minun tulee kiittää Sinua tässä tilanteessa ja tästä päänsärystäkin. Siksi minä nyt teen niin kuin Sinä sanot." Sitten kiitin Jeesusta siitä, että tämä päänsärky koituu minun parhaakseni. Kiitin Jeesusta siitä tuskasta, jota tunnen juuri nyt, koska se koituu minun parhaakseni. Pää tuntui halkeavan. Kuitenkin kiitin Jeesusta.

Sitten lisäsin tuohon kiitokseen pyynnön: "Mutta, - koska minä - en kestä - -- tätä - päänsärkyä, - - - eikä -  minulla - ole – särky - lääkkeitä, - - - niin - ota pois - tämä tuska." Silloin päänsärky alkoi lähteä. Se haihtui muutaman minuutin aikana täysin. Hetken kuluttua kävelin alas parvekkeelta, - ilman pienintäkään särkyä päässäni. Ihmettelin Herran armotekoa ja iloitsin siitä.

2 Kor 2:14 "Kiitos Jumalalle, joka aina kuljettaa meitä Kristuksen voittosaatossa ja meidän kauttamme joka paikassa tuo ilmi hänen tuntemisensa tuoksun!"  

2 Piet 1:2-3 "Lisääntyköön teille armo ja rauha Jumalan ja Jeesuksen, meidän Herramme, tuntemisessa. Hänen jumalallinen voimansa on lahjoittanut meille hänen tuntemisensa kautta kaiken, mitä tarvitaan elämään ja jumalanpelkoon"

2 Piet 3:18 "Kasvakaa meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa."

TOINEN KOKEMUS TUSKAN KESKELTÄ NOUSEVASTA KIITOKSESTA.

Menetin kaksosveljeni auto-onnettomuudessa -90 luvun lopulla. Veljeni oli palaamassa lomalta ja hänellä oli pitkä matka edessä.  Olin onnettomuuden sattuessa hänen kodissaan vaimoni kanssa odottamassa häntä kotiin. Olimme illalla olleet tervehtimässä ystäviä. Tulimme veljeni asunnolle myöhään illalla. Myöhemmin ymmärsin, että juuri siinä hetkessä kun astuimme sisään hänen taloon, veljeni joutui tuohon onnettomuuteen. Hän kuoli onnettomuuspaikalle. Heräsin vaimoni kanssa yöllä puoli viiden aikoihin puhelimen soidessa yhtenään. Saimme suruviestin vanhemman veljeni vaimon kautta.

Onnettomuuden jälkeinen vuorokausi meni ikään kuin pilvessä. Olin surun murtama. Sisimmässäni oli valtava tuska ja ahdistus. En enää koskaan voisi olla iloinen. Näin ajattelin ja sanoinkin vaimolleni: "Et enää koskaan näe minua iloisena." Aamulla varhain ilmoitin tapahtuneesta veljeni lähimmille naapureille, joiden kanssa hän oli ollut yhteydessä, jotta heidän ei tarvitsisi saada tietoa tapahtuneesta lehden kautta. Ennen lehden ilmestymistä postilaatikkoihin ajoin veljeni työmaalle. Kerroin onnettomuudesta hänen pitkäaikaiselle työnjohtajalleen. Työnjohtaja itki ääneensä. Veljeni oli vanha työntekijä ja työnjohtaja tunsi hänet hyvin. Nukuimme yön yli. Seuraavana päivänä toimitimme kuolemantapauksen johdosta esille tulleita käytännön asioita.

Seuraavana päivänä heräsin vasta aamupäivällä. Noustuani sängystä kävelin suoraan veljeni makuuhuoneeseen. Polvistuin hänen sänkynsä eteen pannen kädet sängyn päälle. Tuska, suru ja ahdistus rinnassani ei ollut helpottunut yhtään. 

Siinä ollessani polvillani tunsin tarvetta puhutella Jumalaa tapahtuneesta. Huomasin nyt, että en ollut onnettomuuden jälkeen rukoillut ollenkaan vaikka olin tottunut puhumaan Jumalalle rukouksessa päivittäin. Mietin hetken mitä sanoa Jeesukselle Kristukselle. Koin selvästi, ettei minun tule syyttää Jumalaa tapahtuneesta kysymyksillä: "Miksi sinä sallit tämän tapahtua? Miksi et varjellut?" Minun tulee sen sijaan kiittää Jeesusta.

Mietin hetken mistä kiittää ja mitä sanoa. Sitten pakotin itseni kiittämään Jeesusta. Se ei ollut helppoa. Pakotin itseni kiittämään Jeesusta. Etsin kiitosaiheita. Kiitin Jeesusta siitä, että Hän oli kuollut veljenikin puolesta. Kiitin Jeesusta evankeliumista, jonka veljeni oli saanut kuulla. Kiitin Jeesusta siitä mahdollisuudesta, että hän on pelastettujen joukossa. Kiitin Jeesusta siitä, että Hän oli puhunut veljelleni ja kutsunut häntäkin sisälle pelastukseen. Veljeni ei ollut julkisesti uskoa Jeesukseen tunnustava kristitty.

Hetken siinä kiitellessäni Jeesusta kaikesta siitä hyvästä, mitä Hän oli tehnyt veljeni puolesta, ja että minulla oli ollut kaksosveli, huomasin, että sydämeni tuska, suru ja ahdistus oli otettu minulta pois. Hämmästyksekseni olin nyt iloinen. Nousin polviltani iloisena. Hämmästyin suuresti koska muutos oli niin valtava. Tunsin nyt melkein huonoa omaatuntoa siitä ilosta, jota nyt koin. Kuinka minä voin olla näin iloinen kun veljeni on kuollut?

Jeesus vapautti minut täydellisesti. Tilalle oli tullut luottamus Hänen armoonsa ja rakkauteensa. Jaksoin nyt jatkaa uskossa eteenpäin seuraten Vapahtajaani Jeesusta Kristusta. Kiitos ja kunnia Jeesukselle Kristukselle!

Myöhemmin koin, että Jumala puhui minulle monella eri tavalla ja vahvisti uskoni veljeni pelastumiseen. Pyhä Henki puhui mm. Jeesuksen tulosta Lasaruksen haudalle: "Ihmisten mielestä minä joskus myöhästyn - mutta, MINÄ EN MYÖHÄSTY KOSKAAN!"

Ymmärsin, että Jeesus oli ollut onnettomuuspaikalla, ja että veljelleni aikaisemmin Jumalan suusta tulleet Sanat olivat pelastaneet hänet siinä onnettomuuspaikalla. Veljeni sai armon ottaa vastaan Herra Jeesus Kristus ennen kuolemaansa, mikäli hän ei ollut tehnyt sitä aikaisemmin. Onnettomuuspaikalle tullut henkilö on myöhemmin todistanut veljeni olleen tajuissaan hänen tullessaan paikalle.

MIKSI OLET PYSÄKÖINYT AUTOSI OJAAN?

Olin eräällä kylällä todistamassa Jeesuksesta. Koputin oviin ja todistin ihmisten omissa kodeissa Jeesuksesta Kristuksesta. Sitten ajoin autollani erehdyksessä tielle, jolle minun ei pitänyt ollenkaan joutua. Kun huomasin ajaneeni väärin, pysäytin auton ja päätin kääntää auton siinä paikalla. Oli kevättalvi ja näin lumikelkkatien lähtevän tieltä. Sen kummempia ajattelematta peruutin auton perän kelkkatielle, ja hupsis, perä putosi ojaan. Silloin minä huomasin, että eihän tässä ollutkaan tietä alla. Tässä onkin ainoastaan talvikelkkatie. Mitä tehdä?

Autoni keula oli nyt tiellä ja perä ojassa. Autoni sulki tuon erittäin kapean tien miltei kokonaan. Tästä epänormaalista "parkkipaikasta" oli vain vähän matkan päässä jyrkkä mutka tiessä. Mutka teki tilanteen vaaralliseksi toisille autoilijoille. Näkyvyys oli hyvin rajoitettu. Sitä paitsi oli vielä erittäin liukas keli.

Katselin huolestuneena ympärilleni ja totesin, että jos mutkan takaa tulee nyt auto normaalilla vauhdilla, se ei ehkä ehdi pysähtyä ja kolaroi autoni kanssa, tai se joutuu ajamaan tieltä ulos, sillä autoni tukkii tien. Panin ykkösvaihteen päälle ja yritin ajaa auton tielle ajatellen, että ehkä Herra auttaa. Auto ei liikahtanutkaan. Totesin tilanteen toivottomaksi. Ilman apua en selviä tästä.

Päätin rukoilla. Käännyin tämän syntyneen tilanteen johdosta Elävän Jumalan puoleen. Ensin minä tunnustin Jeesukselle Kristukselle, että tapahtunut on täysin minun syytäni. Pyysin Häneltä anteeksi huolimattomuuttani. Kerroin sitten Herralle, että olen kuitenkin Sinun asiallasi joutunut vaikeuksiin. Pyysin Häntä auttamaan minut tielle autoni kanssa. Sanoin sitten Herralle Jeesukselle Kristukselle näin: "Lähetä enkelisi nostamaan auto tielle, tai nosta itse auto tielle. Minä panen nyt vaihteen päälle ja ajan auton tielle, ja Sinä autat minua, Jeesuksen nimessä!" Nostin kytkintä ja painoin kaasua. Mitään ei tapahtunut. Auto ei liikahtanutkaan paikaltaan. Vetävät takarenkaat riippuivat pehmeän lumen päällä. Häpesin nyt yltiöpäistä rohkeaa vaativaa rukoustani. Sanoin vähän nöyremmin Jeesukselle:

"Kyllä minä ymmärrän, jos Sinä et voi antaa minun kokea niin suurta ihmettä, että Sinä itse nostat autoni tielle. Minähän voisin ylpistyä sellaisen ihmeen kokemisesta. Mutta nyt, Jeesus, meillä on tässä sellainen tilanne, että autoni sulkee tien hyvin vaarallisessa paikassa, ja minä en voi jäädä tähän autoni kanssa. Jos Sinä et itse nosta autoa tielle, lähetä nuoria miehiä nostamaan auto tielle. Jeesuksen nimessä, aamen!"

Olin rukoillut istuen ratin takana katse alas painettuna. Nyt nostin katseeni ja katsoin suoraan eteenpäin. Näin kauempana metsässä moottorikelkan valot  tulevan suoraan minua kohti. Olinhan "pysäköinyt" autoni kelkkatielle. Sitten näin, että kelkkoja tulikin kaksi. Kelkat lähestyivät kovaa vauhtia. Katsoin oikealle. (Vasemmalla oli tuo vaarallinen mutka). Näin suoran päässä auton valot, jotka myös lähestyivät minua.  

Moottorikelkat ja auto pysähtyivät tielle samanaikaisesti minusta viistosti oikealle. Kelkkojen päältä nousi neljä nuorta miestä. Autosta nousi myös neljä nuorta miestä. Samassa huomasin, että olin autoineni tullut noiden nuorten miesten piirittämäksi. Yksi heistä nauroi iloisesti ja sanoi minulle: "Miksi sinä olet pysäköinyt autosi ojaan?" Sitten miehet enempää kyselemättä ja neuvottelematta tarttuivat autosta kiinni ja sanoivat minulle: "Aja!". Nostin kytkintä ja ajoin auton tielle. Miehet puistivat lumet vaatteistaan ja iloisesti nauraen nousivat kelkkojensa päälle ja istuivat autoon ja lähtivät paikalta. 

Minä olin saanut tarpeeksi päivän seikkailuista. Ajoin kotiin kiitellen Herraa avunannosta.

HERRA JEESUS PARANSI VATSAVAIVAT

Jokin aika uskoon tulostani vatsani alkoi reistailla. Minulla oli suuria vaikeuksia ummetuksen johdosta. Vatsa vain ei tahtonut toimia ollenkaan. Jouduin joskus paastoamaan pitkäänkin, jotta saisin vatsani toimimaan. Joskus vatsa toimi paremmin, mutta sitten se taas reistaili. 

Menin seurakunnan järjestämään hengelliseen kokoukseen jokseenkin huonossa kunnossa. Kokouksessa oli vieraileva evankelista puhumassa. Tällä evankelistalla oli se maine, että Herra käyttää häntä sairaiden parantamisessa. 

Kuunnellessani evankelistan saarnaa, minä tiesin, että kokouksen lopussa ihmiset tulisivat jonottamaan miehen kätten alle siunattavaksi. Näin oli aina kun vieraileva puhuja oli kokouksessa saarnannut. Minua vähän kiusasi se, että ihmiset menevät aina suurin joukoin siunattavaksi vain silloin kun kokouksessa saarnaa ja rukoilee vieraileva puhuja. Mutta kun seurakunnan oma pastori, tai joku muu seurakuntalainen, saarnaa, kukaan ei mene hänen siunattavakseen. Siksi ajattelin toisten uskovien odottavan saavansa siunauksia ja parantumisia vain vierailevien puhujien kautta. Se soti minun "teologiaani" vastaan. Minä en olisi riippuvainen kenestäkään vierailevasta puhujasta. Enhän odottanut, että ihminen parantaisi minut. 

Siinä istuessani ja kuunnellessani saarnaa, ajattelin ja rukoilin Herralle "nöyrästi" jotenkin näin: "Herra Jeesus! Minä en varmasti mene tuon miehen kätten alle siunattavaksi. En odota ihmiseltä yhtään mitään. Odotan parantumista ainoastaan ja vain Sinulta. Sinä voit parantaa minut tähän penkkiin ilman ihmistä. Herra Jeesus! Paranna minut tähän penkkiin."

Nyt minulle kävi, niin kuin uskoville on tapana käydä. Jumala puhuu ja uskova kuulee Jumalan äänen kun hän kääntyy Jumalan puoleen ja rukoilee Häntä. Pyhä Henki sanoi sisimmässäni aivan selvästi: "Sitä varten minä olen palvelijani lähettänyt, että minä hänen kauttaan siunaan sinua." Vastasin ajatuksissani Herralle: "Okei, jos asia on niin, minä menen tuon miehen kätten alle siunattavaksi, mutta otan parantumisen Sinulta, en ihmiseltä."

Saarnan jälkeen uskovat jonottivat miehen kätten alle siunattavaksi. Istuin paikoillani ja annoin kaikkien halukkaiden mennä ennen minua. Päätin mennä aivan viimeiseksi.

Lopuksi sali oli aivan tyhjä. Evankelista oli yksin salin edessä kooten tavaroitaan laukkuunsa. Kävelin hänen luokseen peläten, että hän on jo niin väsynyt, ettei hän enää jaksa eikä tahdo rukoilla puolestani. Sanoin hänelle: "Minulla on ongelmia ummetuksen kanssa. Voisitko rukoilla vielä minunkin puolesta, että Herra Jeesus parantaa minut." Hän sanoi heti reippaaseen tyyliinsä: "No, eihän siinä mitään, rukoillaan pois." Sitten hän pani kätensä olkapäilleni ja seisten rukoili Herraa parantamaan minut Jeesuksen nimessä. Rukouskaava oli siitä lyhimmästä päästä. Rukous kesti n. kymmenen sekuntia. Sitten hän kääntyi heti minusta pois ja jatkoi tavaroittensa kokoamista kiinnittämättä minuun mitään huomiota. Ymmärsin, että hänen työpäivänsä on päättynyt, ja että hän on väsynyt ja tahtoo päästä nukkumaan. Minä lähdin kotiin. 

En kokenut yhtään mitään. Mutta olin iloinen, että olin tehnyt niin kuin ymmärsin, että Jumala tahtoi minun tekevän. Olin käynyt Hänen palvelijansa kätten alla siunattavana Herran käskystä. Se ei pitäisi olla turhaa. 

Seuraavana aamuna heti herättyäni huomasin, että oloni on helppo ja ummetus on poissa, ei mitään tunkkasta raskasta vaikeaa oloa. Koin täysin normaalin terveyden. Tämän jälkeen vatsa toimi, niin kuin sen tuleekin toimia täysin terveellä miehellä. Mikä helpotus! Ihmettelin vatsani hyvää moitteetonta toimintaa koska muutos aikaisempaan verrattuna oli valtava. Kiitos Herralle Jeesukselle Kristukselle!

MINÄ AUTAN SINUA

Muistui mieleeni eräs mielenkiintoinen tapaus. Kuuntelin monia vuosia sitten tuoreen ruotsalaisen uskovan Sigvard Wallenbergin saarnaa. Sigvard on   muuttanut Herran luokse jo vuosia sitten. Saarna oli todella mielenkiintoinen ja elävä. Sigvard oli imitaattori ja erittäin lahjakas sellainen. Ja kun vielä Pyhä Henki oli saarnassa, saarna oli todella mielenkiintoinen ja siunaava uskoa vahvistava saarna.

Sigvard saarnasi Jeesuksen seuraamisesta Pietarin veden päällä kävelytapauksen perustalta. Sigvard kertoi tapauksen, jossa hän itse oli ollut mukana.

Jossakin kaukaisessa maassa (en muista paikkaa) oli tullut muutamia ihmisiä uskoon Herraan Jeesukseen Kristukseen. Heidän todistuksensa sanan kautta muitakin heidän heimolaisiaan oli tullut uskoon Herraan. Nyt paikkakunnalla oli pieni uskovien joukko. Nämä uskovat tarvitsivat kokoontumistilat, jossa kokoontua hengellisiin tilaisuuksiin. He tarvitsivat kirkon. He olivat köyhiä ja elivät melko alkukantaisissa olosuhteissa. He alkoivat rukoilla Herraa Jeesusta Kristusta lähettämään heille kirvesmiehen, joka rakentaisi heille kirkon. He kun eivät itse osanneet rakentaa eivätkä tienneet rakentamisesta yhtään mitään.

Jumala oli äskettäin pelastanut nuoren rakennusmiehen Ruotsin Smålannissa. Tämä nuori rakentajakirvesmies oli kokosydäminen Herralle antautunut Herran palvelija. Hän rukoili johdatusta elämäänsä. Eräänä päivänä Jumala puhui hänelle   suoraan hänen sydämelleen. Hänen tuli matkustaa erääseen maahan ja paikkakunnalle. Pyhä Henki mainitsi maan ja paikkakunnan nimeltä. Mies kysyi Herralta, että mihin sinä lähetät minut kun en ole koskaan kuullutkaan, että sellaista maata ja paikkakuntaa on edes olemassa. Jumala sanoi hänelle, että ota kartta esille, niin minä näytän sinulle. Mies levitti koko maapallon kartan eteensä. Pyhä Henki pani miehen katseen yhteen pisteeseen kartalla. Mies huomasi, että Jumalan mainitsema maa ja paikkakunta on siinä kohtaa kartalla. Nyt hän tiesi mihin hänen tulee matkustaa.

Mutta hänellä oli ongelmia. Hän oli varaton ja täysin kielitaidoton yksinkertainen kouluja käymätön kirvesmies. Hänellä ei myöskään ollut mitään kokemusta matkustamisesta. Hän oli liikkunut ainoastaan Smålannin sisällä. Hän selitti Jumalalle, ettei hänellä ole rahaa eikä kielitaitoa, eikä mitään kokemusta matkustamisesta. Jumala sanoi pojalle: "Älä sinä sitä murehdi, MINÄ AUTAN SINUA!" Poika totteli Jumalaa ja matkusti lentokentälle. Jostakin hän sai rahat lentolippuun. Nyt hän istui lentokoneessa matkalla Jumalan osoittamaan kaukaiseen tuntemattomaan kohteeseen ilman rahaa ja ilman kielitaitoa ja matkakokemusta.

Sigvard Wallenberg ei tuntenut tuota nuorta miestä. Hän ei tiennyt hänestä yhtään mitään. Jumala puhui myös Sigvardille. Hänen tuli matkustaa tuohon kaukaiseen maahan. Sigvard kysyi Herralta, että miksi. Herra vastasi, että hänen tuli ainoastaan totella. Matkan syy selviää matkan aikana. Sigvard osti lentolipun ja astui vaimonsa kanssa lentokoneeseen tietämättä miksi hänen piti matkustaa. Kun hän istui koneessa alas tuoliinsa ja alkoi ottaa hyvää asentoa, hän sanoi vaimolleen: "Sais nyt nähdä minkä tähden Herra meidät lähetti tälle matkalle. Ehkä se selviää piankin."

Koneen etuosassa istui Smålannista matkalle lähtenyt yksinkertainen kielitaidoton rahaton mutta uskon täyteinen Herraan luottava kirvesmies. Herra sanoi hänelle: "Näetkö tuolla tuon miehen jolla ...?" Nuori mies vastasi: "Kyllä näen Herra." Pyhä Henki sanoi hänelle: "Hän on mies, jonka minä olen lähettänyt auttamaan sinua koko matkan ajan." Nuori mies nousi ja meni Sigvardin viereen seisomaan. Sigvard oli juuri lopettanut edellä mainitsemani kommenttinsa vaimolleen.

Nyt tämä nuori mies seisoi Sigvardin vieressä, katsoi häntä silmiin ja sanoi ykskantaisen suoraan: "Herra sanoi minulle, että sinä autat minua." Sigvard oli ihmeissään ja kysyi: "Kuka sinä olet ja mitä tarkoitat?" Mies kertoi tarinansa. Hän sanoi, että Pyhä Henki sanoi minulle, että sinä autat minua kaikissa tarpeissani koko matkani ajan. Hän selitti Wallenbergille, että hän ei osaa muuta kuin ruotsia, ja sitäkin vain Smålannin murteella, ja ettei hänellä ole mitään kokemusta matkustamisesta, eikä yhtään rahaa. Hän siis tarvitsee apua ihan kaikessa kunnes hän on päässyt määränpäähänsä. Nyt Sigvard ymmärsi matkansa tarkoituksen.

Sigvard Wallenberg kertoi hyvin yksityiskohtaisesti tämän nuoren miehen rohkeasta uskon täyteisestä Jumalaan luottavasta matkasta, ja kuinka Jumala ihmeellisellä tavalla auttoi häntä kaikissa hänen tarpeissaan. Sigvardilla oli kaikkea sitä, mitä nuorella Herraa seuraavalla miehellä ei ollut. Hänellä oli kielitaitoa ja kokemusta matkustamisesta monissa maissa ja eri kulttuureissa, ja rahaa niin että riitti.

Sigvard joutui jättämään rakentajamiehen viidakkoon yksin alkuasukkaitten kanssa hyvin alkeellisiin olosuhteisiin. Hän kertoi saarnassaan, että hän todella joutui rukoilemaan Jumalaa, että mies pääsisi perille hengissä ja terveenä. Muutamia kuukausia kotiin palaamisensa jälkeen hän sai kortin. Kirvesmies oli kirjoittanut hänelle kortin. Hän kertoi olevansa perillä päämäärässään ja rakentavansa nyt kirkkoa paikkakunnan uskoville, ja että hänellä pyyhkii hyvin. Hän kiitti Sigvardia avusta.

Sigvardin saarna nosti uskoani Herraan Jeesukseen Kristukseen uudelle tasolle. Se rohkaisi minua ottamaan uskon askeleita kun Herra käskee, vaikka olosuhteet olisivat vaikeatkin. Kun kuuntelin saarnaa, minä sekä itkin että nauroin. Niin siunaavan koskettava kertomus ja hauskasti Sigvard sen kertoi imitoiden kirvesmiestä ammattitaidollaan.

Minulla on ollut tämä saarna kasetilla mutta en enää vuosikausiin ole sitä löytänyt. Ehkä olen lainannut sen jollekin, ja sillä tiellä se sitten on. Jos jollakin lukijalla on tämä saarna, olisin kiitollinen jos saisin sen. 

Kun Herra Jeesus on mukana, ja me kuljemme Hänen käskystään eteenpäin, ongelmat, joita kohtaamme, eivät ole meidän ongelmia. Ne ovat Jeesuksen ongelmia. Hänellä ei koskaan mene sormi suuhun ja tule mahdottomuuksia vastaan.